keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Tuttinauhat ja itse tekemisen kannattavuus




Kapen vanavedessä tein Kumpille ja Kampille ensimmäiset tuttinauhat. Eurokankaasta kysyin kaipailemiani "henkselinsolkia" ja sain vastaukseksi "Meillä ei ole, kysy jostain ompelutarvikeliikkeestä". Siis täh, mä kun luulin, että nekin olisivat olleet eräänlainen ompelutarvikeliike... No, mies sitten käväisi aidossa ompelutarvikeliikkeessä ja raportoi solkien maksavan halvimmillaan 1,60 euroa kappale, kalleimmillaan 3,30 euroa. No, liikkeeseen jäivät, koska Vapaa valinnassa olimme nähneet edullisia lasten tumpunpitimiä (pätkä kuminauhaa, molemmissa päissä soljet), joista saisi nuo soljet leikattua. Näin niille tuli hinnaksi 1 euron/kipale.

Että näin se menee, askartelu- ja ompelutarvikkeiden hinnoittelu on lähtenyt ihan lapasesta, eikä itse alusta alkaen tekeminen ole monestikaan enää taloudellisesti kannattavaa. Neulelangatkin maksavat mansikoita, joten itse tekemisen pointti on lähinnä se, että voi väsätä omannäköisiä ja uniikkeja tuotoksia, ei halpa hinta.

Aiemmin työpaikkani naapurissa sijaitsi HH-kangas, jossa oli suorastaan upea valikoima monenmoisia nauhoja (sieltä on hankittu myös tuo tuttinauhojen mustavalkoraidallinen), nappeja ja muita ompelutarvikkeita ja vielä ihan kohtuuhinnoin. Leikattavat ja liimattavat nylonpaikatkin maksoivat siellä vain 1,80 euroa kun vastaavista saa pulittaa Eurokankaassa tuplasti enemmän. Näitä tuttinauhoja varten ostamani nepparipakettikin maksoi Eurokankaassa yli 6 euroa. Olin tuotteet maksettuani suorastaan tuohtunut, joten nyt taidankin alkaa boikotoimaan kyseistä puljua! Pitäis varmaan tehdä ekskursio Ylöjärvelle, Kauppakeskus Elon HH-kankaaseen ja katsoa onko sielläkin tätä nykyä hinnoittelu irronnut lavasta.

11 kommenttia:

Hipsu kirjoitti...

Nuo eurokankaan hinnat on kyllä todella nousseet reippaasti sitten euroon siirtymisen jälkeen :/. Tai siis siinä vaiheessa minä huomasin hintojen reippaan nousun. Yritän itse kannattaa pieniä nappikauppoja, vaikka ei niissäkään niin edukasta ole, mutta että olisin tehnyt niiden pystyssä pysymisen eteen edes jotain pientä, kuten kannattanut paremmin kuin suurta ketjua, jolla on täällä kangasmyynnissä tällä hetkellä Monopoli, kun muiden kangaskauppojen puuttuessa.
Se harmittaa suuresti ja lisäksi paikkakunnan ainoa kangaskauppa on aivan surkea laatuaan, ei siellä ole mitään mitä kysyy, ei sellaisia kankaita mitä tahtoisi ostaa koska valikoima on pieni moniin muihin saman ketjun kauppoihin verrattaessa. Pöh!
Tänä päivänä esim lasten vaatteita saa H&M:lta paljon halvemmalla kuin itse tekemällä, jolloin enää syy valmistaa itse on siinä, että saa persoonallisia vaatteita lapsille ja itselle jotain terapeuttista tekemistä lastenhoidon ohella ja työn vastapainoksi :).

ps. monet askartelukaupat myyvät edullisemmin mm noita nipsuja :)

Minna kirjoitti...

Eurokangas on ihan ylihinnoitellut itsensä. Olen samaa mieltä että usein itse tehty tulee kalliimmaksi kun kaupasta ostettu ellei ole tarkka.

Eloisa Bonjour kirjoitti...

Totta puhut. Ja Eurokankaassa on muutenkin ihan surkeat ompelutarvike valikoimat. Monista kaupungeista ei taida enää edes muita kangaskauppoja löytyä, joten vaikeaa on välillä löytää haluamaansa.

Eloisa Bonjour kirjoitti...

Mutta siis se unohtui sanoa, että hienoja tuli tuttiketjuista :)

kaisu kirjoitti...

very pretty <3
miten helvetillä tommoset nepparit laitetaan kiinni? en ole koskaan jaksanut tutustua asiaan. miettinyt vain. painetaanko ne jotenkin kankaan läpi vai naksautetaan yhteen, vai häh?

kiva tuo kapea malli ja muutenkin siistimpää jälkeä kuin ne mun kun on helpompi ommella tuommosta ohutta. great success! :)

Riikka Kovasin kirjoitti...

Komeita nauhoja!
Samaa mieltä tuossa hinnoittelussa, ei itse tekemällä säästä kyllä. Ja valikoimakin on mitä on. Mulle on käynyt jo useamman kerran silleen, että se perustuote, jota olen hakemassa on loppu.

Andra kirjoitti...

Riikan tavoin perusjutut yleensä puuttuvat, keväällä hain mustaa samettinauhaa, ei yhdessäkään Turun kaupassa ollut. Tilasin sitten koko kiekon tukusta, onneksi on se mahdollisuus.
Kävin juuri viime viikolla Eurokankaassa mielessäni kuviollinen puuvilla pussukoihin, palalaarista nappasin palan, 18 euroa. Sinne jäi palanen, törkeä riistohinta!

Sarppu kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että monen tuotteen hinnat levinneet pilviin ja olenkin nykyään tosi tarkka mitä ostan ja mistä. Tilailen isoja satseja kerralla esim kangastukusta, jolloin kappalehinnat jää suht pieniksi. Ihana tuo Kumpi ja Kampi ♥ ja tuo miten ihanasti kuvaat odotusaikaasi ja itse tekemiäsi juttuja, ilo seurata.

sanna matilda kirjoitti...

En sitten näemmä ole ainoa Eurokankaaseen pettynyt. Yritän kyllä aina hamstrata kaikennäköisistä loppuunmyynneistä ja muista alennuksista semmoista ompelu- ja askartelutarpeistoa, jota kuvittelen vielä tarvitsevani. Mutta asian kääntöpuoli on se, että nurkat täyttyy kaikennäköisestä käsittämättömästä sälästä...

Tuommoinen tukusta tilaamisen mahdollisuus onkin oikein luksusta!

Kuule Kape, noi nepparin vastakappaleet täräytetään vasaralla yhteen, kangas niiden välissä. Eli yksi "neppari" koostuu neljästä kappaleesta. Ei oo vaikeeta! :)

tiina kirjoitti...

Ompelutarvikkeet ovat kyllä kalliita, iso osa ja monissakin paikoissa. Mutta jos jotain suosittelen, niin Tampereella Näsilinnankadun nappikauppaa. Olisko Nappipuoti sen nimi. Mutta mieluummin kannattaa katella just noita valmiita tuotteita, joista sitten purkamalla saa ne tarvittavat osaset.

Ja Eurokankaasta vielä... Kävin Lielahdessa (oletan, että olet tamperelainen :)) uuden Eurokankaan avajaisissa (vahingossa!) ja sain niiiiin tylyä palvelua. Johtui selvästikin siitä, että olin "vain" nuori aikuinen äitihenkilö, enkä varakkaan oloinen keski-ikäinen rouvashenkilö. Kerroin kassalla sitten kyllä pettymyksestä... Harmitti hirmusti, koska toivoin niin kovasti, että uusi kauppa olis kiva! Nyt sinne on luonnollisesti mälsä mennä.

Salla | dailyimaginarium.com kirjoitti...

minäkin "saman kylän tyttönä" inhoan eurokankaan monopoli-asemaa. yritän sitten suosia mahdollisuuksien mukaan pienempiä liikkeitä, kuten Tiinan mainitsemaa nappipuotia. myös koskarista löytyy kiva ompelutarvikeliike 3. kerroksesta ja aleksanterinkadulla on ihana lankaidea, jos neulomisesta tai virkkaamisesta tykkää. tokihan toijalasta löytyy sitten kangastukku, jossa minimi määrä ainakin kankaissa on muistaakseni 5 metriä...