torstai 21. lokakuuta 2010

Köksän puoleinen pääty





Pitkään aikaan kuvissa ei olekaan esiintynyt tuvan köksän puoleinen pääty. Ehkäpä siksi, että se on vieläkin, vuoden asumisen jälkeen, viimeistelyä vailla. Mutta nyt sokkelilevyt ja täytepalat ovat sentään sahattavana! Ne asennetaan vissiin samassa hässäkässä jalkalistojen kiinnitysoperaation kanssa, joka on sovittu marraskuun alkuun. Tarttis siis tilata ne listatkin...

Vimpassa kuvassa näkyy peränurkan noin 60x60x60cm musta aukko, joka piilottelee leipälaatikkoa ja tarpeen vaatiessa myös muuta pöydällä seilaavaa rompetta. Ihan kätsä kolo siis. Samaisessa kuvassa näkyvä jääkaapin vedin tuli sijoitettua raskaan työ- ja remonttipäivän päätteeksi väärään kohtaan. Voin kertoa, että kyllä harmitti... Vetimen oli tarkoitus sijoittua uunin korkeuden puoleen väliin, jolloin kolme mustaa vedintä olisivat sijainneet symmetrisesti toisiinsa nähden, mutta noin kello 23, useamman tunnin jääkaapin asennuksen ja lukuisten kirosanojen jälkeen täräytin sen puoleen väliin jääkaapin kalusteoven korkeutta... GRRR.

Tuo köksän valaistussysteemikin on viimeistelyä vailla. Noihin kahteen roikkuvaan lampunjohtoon olisi tarkoitus kiinnittää nurkissa pyörivät hopean väriset Tord Boontjen Garlandit (Habitatista roudattu), siis tosi omaperäistä, mutta kun en tiedä miten nuo johdot sijoittelisi. Ongelma on siis siinä, että kattopistokkeen paikka sijaitsee epäsymmetrisesti kalusteisiin nähden (keskellä huonetta kylläkin), jolloin toista johtoa jäisi "näkyviin" vähemmän kuin toista. Myös nuo kaksi vierekkäistä teräksistä kupua häiritsevät. Äh. Täytyy yrittää kekata jotain. Vinkkejä otetaan toki vastaan! :)

17 kommenttia:

Hipsu kirjoitti...

Teillä on aivan mielettömän ihana keittiö!! Minäkin tahtoisin mustavalkoisen keittiön, ja siis kokonaan mustavalkoisen kodin!
Mutta kun edellinen asukas on uusinut keittiökaapit vain pari vuotta sitten, niin ei viitsisi lähteä remppaamaan toimivaa, joskin minun mielestä väärän väristä kokonaisuutta (kerman väriset ovet joissa peilikuvio ja kirsikan väriset tasot sekä välilevyt). Toki vain ovet voisi vaihtaa, samoin tasot ja levyt, mutta mies tykkää tuosta kokoonpanosta, eikä ole halukas remppaamaan.

Vieno kirjoitti...

Olen ihaillut teidän keittiötä ennenkin, mutta nyt vasta tajusin ton kolon. Vaikuttaa loistavalta idealta, koska keittiön pöydille usein kertyy kaikkea sälää. Pitää pistää mieleen, jos joskus tulee mahdollisuus eteen käyttää tota.

Satu kirjoitti...

Tyylikästä. Eikä ollenkaan synkkää, vaikka paljon tummaa onkin.

Anonyymi kirjoitti...

Ai kun ihanan näköistä!
Mistä keittiön kalusteet on?
Ja mikä sävy teillä on seinissä ?

Tää blogi on tosi kiva ja inspiroiva! Kiitos, että jaksat ilahduttaa meitä mukavilla postauksilla! Hyvää viikonloppua ja onnellista loppuodotusta!

Taria

J kirjoitti...

On se vaan niin hieno tuo teidän keittiö, aivan ihana! :) Ja aina vaan paranee kun isket ne Garlandit sinne kattoon! (Lienetköhän samaa inspiraatiokuvaa katsellut mustavalkoisesta keittiöstä, jossa roikkuu kaksi Garlandia saarekkeen päällä? Ei ole kauaa siitä, kun taas kuolasin sitä tietokoneen ruudulla...)

m-a kirjoitti...

Luet ajatuksiani! :) Jokin aikaa sitten yritin etsiskellä kuvia teidän keittiöstä, mutta en löytänyt kun ei ollut tunnisteita ja en ehtinyt alkaa etsimään. No, ensin tuli tunnisteet ja sitten vielä se keittiökin. Että kiitos vain! :)

To-del-la kaunis se onkin. Meidän uuteen keittiöön tuli myöskin tuollainen "hassu" piilotuskolo, mutta se on pöytätasosta ylös asti ja rulo-oven takana. Mikron saa sinne kätsästi piiloon.

Ymmärrän johto-ongelmasi. Nykyisessä kodissa on vähän vastaavaa meneillään. Mitäs jos laittaisittekin valkoiset johdot? Ja laittaisitte ne kireälle, ihan kattoa pitkin. Voiko noi kuvut spreijata valkoisiksi? Valkoiset eivät erottuisi katosta mutta seinästä kylläkin. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono.

Julia kirjoitti...

Toive. Voisinko saada lähikuvaa noista keittön roikkuvista lampunjohdoita, tai siitä koko systeemistä :) eteiseen mietin samanlaista viritelmää, kun on niin matala katto..

Anonyymi kirjoitti...

Blogisi löytäminen oli piristys syksyyni! On mukavaa lukea sitä ja se todella on inspiroiva, kuten ^^ yllä joku kirjoittelikin!

Todella tyylikäs koti, ei voi muuta sanoa.. Vaikka itse olekin hieman 'sekavampi' sisustaja kuin musta-valk. on pyrkimyksenä 'värien harmonia'! Sellainen rauha, että sielu lepää! ;D Mielestäni kuviasi selaillessa, teillä se harmonia ja siulun rauha on löytynyt!
-mimmi-

Anu kirjoitti...

Ei se vedin ole oikeasti yhtään paha! Näyttää semmoiselta harkitulta epäsymmetrisyydeltä ;) Huomenna ihastellaan livenä!

Saija kirjoitti...

Näyttää tosi hienolta ja kun on kuitenkin noin paljon valkoista ympärillä, lattiakin, niin ei tule ollenkaan synkkää vaikutelmaa vaan ihanan selkeä kokonaisuus!

Tiina kirjoitti...

Minunkin täytyy kommentoida. Omaan makuuni aivan liian mustavalkoinen (daa... :D) ja pelkistetty, mutta todella tyylikäs ja sopii teidän hienon kodin kokonaisuuteen kuin nenä päähän. :)

Nina kirjoitti...

Would love having a kitchen like that, it looks so very stylish and nice. Beautiful!

Have you seen the enamel signs from http://www.ramsign.com ? Thought you might like them as much as I do.

sanna matilda kirjoitti...

Kiitos kommenteista, ystäväiset! :)

Kalusteet ovat Kvikin valkoista kiiltävää ja vetimetöntä "Manoa" ja mustaksi petsattua tammiviilua, "Seraa". Puutason olen itse mustaksi käsitellyt Liberonin tuotteilla (Bauhausista). Liesitason ympärillä, 120cm leveän laatikoston päällä taso on mustaa graniittia, Kvikistä. Musta Nemo-allas on sekin Kvikistä, materiaali 80% kiveä, 20% akryyliä. Taustaseinä on Tikkurilan liitutaulumaalilla ja valkoiset seinät Tikkurilan perusvalkoisella Harmonylla maalatut.

Koitanpa toteuttaa toiveesi Julia!

Great signs, Nina! Actually we have same kind of number "4" in the staircase, above our door. It's original and 100 years old!

Zana kirjoitti...

Hei,
jäin ihastelemaan ensimmäistä kuvaa...onpa ihana tuo musta seinä!

Mietinkin siis, että miten on kosteudenkestävyys ja puhdistus tuon liitutaulumaalin kanssa? Eikö normaalisti maalattu pinta pidä suojata ainakin lavuaarin/lieden lähettyviltä?
Voisin nimittäin itsekin harkita mustaa liitutaulumaalia keittiön välitilaan, mutta em. asia on jäänyt mietityttämään.
Olisi kiva, jos ehtisit vastata.

sanna matilda kirjoitti...

Zana, järkeilin asian niin, että eiköhän tuo maali kestä, kun onhan niitä koulujen liitutaulujakin pyyhitty joka välitunti. Joskin nykyaikaisimmat taulut ovat vissiin posliinia...

Mutta joka tapauksessa, hyvin on kestänyt, vaikkei maalin ja kipsilevyn välissä mitään kosteuseristettä olekaan (pelkkä Otex-tartuntapohjamaali). Se on oikeesti, ainakin meidän käytössä, todella harvoin kun tuota seinää täytyy pyyhkiä, vaikka ruokaa paljon kotona laitetaankin (tehokas liesituuletinkin voi vaikuttaa asiaan). Ihan Methodin suihkutettavalla yleispuhdistusaineella ja rätillä on esim. satunnaisia rasvatahroja lieden takaa pyyhitty.

Zana kirjoitti...

Kiitos vastauksestasi! Niinpä mäkin sen olen järkeillyt, kokemuksia en vaan ole netistäkään oikein löytänyt. Nyt keittiön välitilassa puukuvioinen laminaatti, mietin että otexia päälle ja sen jälkeen liitutaulumaali....

Tunnelmallista syksyä koko perheellesi!

Rilla, kirjoitti...

Sanon sen vielä: e-n e-h-k-ä k-e-s-t-ä !

Jos suot, niin linkittäisin mielelläni ihanan blogisi omaan blogiini?