keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Pinnikset plakkarissa




Suunnitelmissamme oli kyllä hankkia pinnikset ja muut välttämättömät tarvikkeet jo hyvissä ajoin, mutta kun työkaverini infosi, että katsastamamme Gulliverit ovat tämän kuun ajan tarjouksessa Ikea Family-korttilaisille, hintaan 59 euroa, oli Ikeaan lähdettävä jo kiireen vilkkaa! Ja kahden sängyn kanssahan sieltä kotiudittiin. Toinen niistä jo innokkaasti koottiinkin... jotta päästään fiilikseen! ;) Toinen menee vinttiin odottamaan aikaa, jolloin kaksikko ei enää mahdu samaan petiin.

Makkarimme on sen verran niukan kokoinen, että sänky jouduttiin sijoittamaan vähän hassusti vaatekomeron eteen, joten se on varustettava pyörillä (kuten Minnakin näyttää tehneen!), jotta komerollekin pääsee kätsysti. Yöksi sängyn voi sitten hilata "ruokintapisteen" lähettyville ja päivisin sitä voi rullata vaikka ympäri kämppää. Sitten kun kumpikin sänky täytyy ottaa käyttöön, kannamme oman petimme peräkammariin nykyisen telkun paikalle ja makkarista tulee lasten valtakunta.

Kuvassa roikkuu osa pussilakana-aineiksi ostamistani Marimekon kankaista, joita olen hamstrannut kesän ja syksyn mittaan erilaisista alepinoista, 10-15 euroa/metri. Että kyllä mulla ommeltavaa riittää!

Tietäiskös joku, mistä muualta kun Finlaysonilta saa vauvan peittoja koossa 80x120cm (maksoivat siellä peräti 30 euroa)? Ikea, Jysk ja muutama muu putiikki on tullut tsekattua ja kovasti on noissa peitoissa kokoeroja! Haluan juuri tuon 80x120cm koon siksi, että Marimekon ja Finskunkin pussilakanat ovat 85x125cm kokoisia. Voishan sitä hätätapauksessa toki ostaa peitot Ikeasta ja pienentää itse...

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Finlaysonin tehtaanmyymälästä ainakin löysin meille 80*120 kokoisen peiton II-laatuisena hintaan 5e tai 8e, en nyt millään muista että kumpaan. Osasta peitoista kyllä näki, että olivat II-laatuisia, mutta penkomalla löytyi niitäkin joista ei silmä erottanut sitä virhettä, joka siinä saattoi olla.

Travellers kirjoitti...

En osaa valitettavasti vastata tuohon, mutta haluaisin kommentoida blogiasi todella kauniiksi. Ajauduin tänne tänään ensimmäistä kertaa ja nautin kovasti näkemästäni. Ihania kuvia ja aiheita!

Sarppu kirjoitti...

Ihana seurata sinun pesänlaittopuuhiasi ja kahden pienen ihmisen kehittymistä tähän maailmaan...ihanat lakanat tulee takuulla ja persoonalliset. kauniita kuvia ja ajatuksia, vointeja.

Hipsu kirjoitti...

Superhyvältä näyttää! :)
Valkoiset pinnasängyt minäkin hankkisin nyt, jos tarvittaisiin. Meillä oli Ikean ouun väriset pinnikset, jotka maalasin tummanruskeiksi. Ja koska tuli tyttö ja poika niin haluttiin laittaa sängyt vaaleanpunaiseksi ja vaaleansiniseksi petivaatteilla ja pinnasuojilla :), mutta nyt olisin ihan erilainen; valitsisin myöskin mustaa ja valkoista.
Teillä näyttää siis juuri siltä mitä minäkin tahtoisin!

Sellaisen vinkin tahdon antaa niihin pyöriin, että kannattaa laittaa etu tai takapäähän sänkyä lukittavat pyörät ;). Me laitettiin pyörät esikoisen sängyn alle, koska sitä piti pystyä siirtämään, mutta emme huomanneet ostaa lukittavia toiseen päähän ja kun ikää tuli puoli vuotta niin hän keksi ryömiä sängyssä ja sen jälkeen konttailla, sänky liikkui :D. Siinä vaiheessa otettiin kyllä pyörät pois alta ja vaihdettiin vähän järjestystä, mutta olisi se silti ollut mukavampaa jos pyörät olisi voinut lukita. Niitä pyöriä on mm. Motonetissa, Tarjoustalossa ja (ent. Etolan teollisuusosastolla) Etrassa. Juuri hankin koiran näyttelyhäkin alustaa varten isot pyörät.

Minna kirjoitti...

Pyörät sängyn alla on tosi kätevät, loistavaa että bongasit sen. Helpottaa siirtelyä ja siivoustakin. Osta iso kuitupeitto ja tee itse siitä, jos et muualta löydä.

Johanna kirjoitti...

Tosi kivat kankaat seinällä! Ja teillä tosi hienoa!!! :)

Helena kirjoitti...

Harmi, kun meillä ei ole lähellä tuota Ikeaa!!! Tarvittaisiin kiireesti uus pinnari :))

liisa kirjoitti...

Hei!
Prismasta löytyy Ciraf-merkkistä vauvan tyyny- ja peitesettiä. Peitto on 80x120 ja tyyny 25x35.
Tokin sivulla hintana oli 16,95.

Anonyymi kirjoitti...

Arabian tehtaanmyymälän Finlaysonilla oli eilen ainakin pallero-peitteitä (samoja kuin äitiyspakkauksessa) 10 euroa kpl, kakkoslaatuisia, kuten ensimmäinenkin kommentoija mainitsi.

sanna matilda kirjoitti...

Pinniksessä on nyt pyörät! Toisella sivulla on lukittavat ja toisella ihan normaalit. Clas Ohlsonilta löytyi sopivat, pyöreällä laipalla varustetut pyörät (kiinnitys yhdellä ruuvilla). Valintaa rajoitti pinniksen 2x6cm kokoiset jalat, jolloin moni neliskanttisella lattarautakiinnityksellä (kiinnitys yleensä neljällä ruuvilla) varustettu pyörä olis ollut tosi tökerön näköinen.

Tampereen Finlaysonilla ei kakkoslaatuisia peittoja ollut (HARMI!), joten lopulta ostin Ikean 110x125cm peitot (kappalehinta kympin kieppeillä), aikomuksena pienentää ne 80x120cm kokoon. Mutta eipä ole ihan helppoa sekään, vaikka niin luulisi! Testasin varovasti ennen kuin leikkasin ylimääräisiä suikaleita pois ja huomasin, että päällikangas lähtee kulkemaan paininjalat alla ihan omaa tahtiansa, eli lopputuloksessa vanu ja päällinen ovat keskenään ihan venkurassa! GRRR. Pitää kokeilla löysätä paininjalkaa, vetäistä reuna rohkeasti saumurilla tai sitten huolitella reunat suoraan vinonauhalla.

Tuon Girafin setin olinkin jo bongannut, mutta värivaihtoehdot, vaaleanpunainen ja -vihreä, eivät oikein miellyttäneet. Pelkäsin, että paistavat valkoisen lakanan läpi... :O