lauantai 13. helmikuuta 2010

Putkiasioita ja tuoretta lakua






Eilen kävi putkimies, jonka palveluista maksamme 43,44 euroa/tunti +22% alv, eli ihan liikaa. Tehtävänään oli wc-pytyn asennus. Pytty on tilattu Netraudasta, koska muualla nuo "töpöhännät" (P-lukkoiset), ainakin hyvännäköiset ja kohtuuhintaiset, ovat olleet kiven alla. Herra ähräsi kolmessa osassa toimitetun tuotteen kimpussa, putkenhakureissu mukaan luettuna, yhteensä kaksi ja puoli tuntia, koko ajan mukavasti rupatellen. Ensimmäinen yllätys koitti, kun herra alkoi kysellä, josko meillä olisi silikoonia pytyn lattiaan kiinnittämiseen. Tavallinen saniteettisilikoonipötkö pusertimineen kaivettiin esiin ja pöntön kiinnittäminen alkoi. Seuraava yllätys oli, kun tuo mukava mies teki lähtöä ja mainitsi pytyn olevan käyttövalmis vaikka heti. Siis täh, märillä silikooneilla! No, lopullinen yllätys koitti vasta, kun herra oli jo lähtenyt ja pääsimme tarkastelemaan lopputulosta. Ja mitä silmämme näkivätkään! Pytty olikin irti takaseinästä, vaikka nimenomaan oli puhe, että tuo malli kuuluisi asentaa säiliö seinää vasten. Lisäksi säiliö oli aivan vinossa ja ruuvit huonosti kiinnitetty. Ja vielä kansikin väärin koottu. Koko laitos huojui vähänkin tönättäessä...

Vaikka alahuuli väpätti, ei auttanut kuin ryhtyä toimiin. Hinkkasimme märät silikoonit pois (voin vakuuttaa, ettei sekään ole niitä mukavimpia hommia) ja siirsimme pytyn oikealle kohdalleen. Sitten vaan kunnon rakennusliimaa metsästämään. Clas Ohlsonilta ei löytynyt, joten piti suunnata K-Rautaan. Sieltä löytyikin hommaan tarkoitettu SikaBond-T2, "elastinen voimaliima". Ja vielä kun isäni riensi hätiin ja korjasi kaikki putkarin tekemät mokat ja kiinnitti pöntön, oli ilta pelastettu. Suurkiitokset isukille, kyllä me ajatellaan sua lämpimästi aina pytyllä asioidessamme! ;D Ennen pytyn käyttöön vihkimistä joudumme vielä odottelemaan, että liima on varmasti kuivaa. Koska menetimme uudelleen asenteluissa useamman tunnin, pitää meidän sinnitellä iltayhdeksään, ennen kuin pytty on käyttövalmis.

No mutta, jos jotain positiivista pitää keksiä, niin löytyihän K-Raudasta myös LivingEtc-lehti ja tuoretta lakua, kilon pussi 5,90€. Hyvää lakua onkin!

9 kommenttia:

Sisustuskärpänen kirjoitti...

Oi että, miten ihana blogi! Tuo sähkökatkos-postaus oli ihan mun suosikki! Se vaan jotenkin kertoo niin hyvin, millaista on elää esteetikkona :)) Taidan laittaa blogistani linkin tänne.

sanna matilda kirjoitti...

Kiva kun kävit visiitillä, Sisustuskärpänen! Sullakin on mahtava blogi! :)

Ouna kirjoitti...

Nami mitä ihania tuoreita lakuja.
Tosi ikävää kun putkarit veloittaa työstään tosi paljon, eivätkä tee sille rahalle kunnon vastinetta. Meillä kävi vähän samalla tavalla, otti tosi kovan tuntihinnan ja laittoi pytyn kiinni rumasti. Onneksi huomattiin käydä pyyhkimässä epäsiistit jäljet pois.
Toinen epäonninen asia oli remontissa laattamies, joka kävi silloin tällöin tunnin tai kaksi laatoittamassa ja jälki on sitten seinissä sen mukaista, sillä jossain joku iso laatta on syvemmällä tai kohommalla kuin muut. Sellaiset näyttää aika ikäviltä kun on käytetty isoja laattoja.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä putkari neuvoi, ettei pöntölle saa 1,5 vuorokauteen istua, jotta liimaus on varmasti kuivunut. Tottelimme kiltisti. Itse siistin tuoreita silikonivetoja pöntön ja laatan välissä isoine mahoineni ammattimiesten lähdettyä. Olivat vähän sinne päin tarkalle silmälleni. Samainen laku auttoi jaksamaan tuonkin näperryksen :)

Ihan asian vierestä vielä: millaiset ovat olleet Kvikin liukuovet käytännössä? Me kun harkitsemme samoja makuuhuoneeseen.

sanna matilda kirjoitti...

Joo, olis hauska nähdä millintarkkaa asennustyötä tekevä putkari! Mistähän sellaisia löytyis?!?

Tuntuu, että moni asia pitäis opetella tekeen itse, jos haluaisi oikeesti hyvää jälkeä! ;)

Nuo liukuovet on Tankin. Kvik on kyllä yksi Tankin jälleenmyyjistä. Minä ainaskin olen tykännyt, pyörätkin liikkuvat hyvin ja äänettömästi. Asentaminenkin sujui omin voimin. Mekanismeilla on muuten 10 vuoden takuu.

Mikko kirjoitti...

Kuulostaa kyllä niin tutulta nuo putkimies-kokemukset. :D .. Meillä putkimies kävi laittamassa seinä wc:n kiinni yhteensä vähän vajaa kymmenen kertaa. Kaksi kertaa jopa onnistuen, mutta valitettavasti ensimmäisellä kerralla näistä rikkoi pöntön ja toisella kerralla asensi viallisen pöntön siitä huolimatta, että oli itsekin vian huomannut. Kolmatta pönttöä ei enää uskaltanut tulla yrittämään vaan sen asensi toinen, vaihteeksi ammattimainen putkimies. Asennus ei ollut ihan helppo kun osoittautui, että tämä ensimmäinen putkari oli onnistunut asentamaan pöntön seinätelineenkin väärin. Kaikki silikonit vedin itse kun ammattilaisten jälki on nähty ja koettu.

Hieno blogi muuten, kivoja juttuja ja hienoja kuvia. :) .. Tuli päädyttyä tänne meidän blogin kävijätilastojen kautta. Nyt tuleekin käytyä ihan säännöllisesti.

Niinu kirjoitti...

Sehän se syy miksi meidänkin remontti kestää ja kestää...
Kunnon työmiehiä on vaikea saada ja sitten jos jonkun saa ei jälki välttämättä vastaa meitin vaatimuksia,joten itse on tehtävä:)
Tätä ei monetkaan ole ymmärtäneet:"miksi te ette palkkaa jotain tekeen tota laatoitusta,tapetointia,kattoa jne."
No siksi.

Anonyymi kirjoitti...

teittekö reklamaation?kilttejä olette jos jupisematta hyväksyitte!
kiva blogi muuten :)
pienip

sanna matilda kirjoitti...

Suorastaan surullista, että huonoja kokemuksia on näinkin monella. Etenkin tuo Mikon "10 kertaa pyttyä asentanut putkari" on aivan huippu! Vai paremminkin pohjanoteeraus...

Päivittäin asiakkaiden parissa työskentelevänä olen itse tosi kiltti asiakas. Siis suorastaan liian kiltti. Tältä samaiselta putkifirmalta on jo saatu vieläkin avoinna oleva 2009,21 euron lasku (kun värkkäsivät lattiakaivon ja tekivät valut). Siitä sentään valitettiin, kun 850 euron edestä oli mystisiä "rakennustarvikkeita" (kaikki putkenpätkät oli kyllä erittäin tarkasti eritelty). Ja miehen laskujen mukaan lattiaan upposi 14 säkkiä saneerauslaastia ja ehkä putelillinen primeria. Ja noiden säkkien hinta on kaupassa alle 20 euroa kappaleelta... Eli siinä on vaan noin 550 euroa ylimääräistä... Lasku tuli jo joulukuussa, eivätkä he ole vieläkään saaneet aikaiseksi korjata asiaa ja lähettää uutta laskua. Vaikka mies on useasti sitä kysellyt!

Ja nyt tuntuis niin vaikeelta valittaa tuosta pytyn asentajasta, kun se oli niin mukava mies! Töitään ei oikein osannut tehdä, mutta kun oli niin kiva... :/