Juhlakalut ja -asut

Eilen vietimme kummitusten ja lähisuvun, yhteensä parinkymmenen hengen, kesken Vilhon ja Vienon nimijuhlia. Isommatkin juhlat (=kaikki hyvät ystävät mukaan) olisivat olleet kovin mieluisat, mutta asuntomme koko asetti omat rajoitteensa. Tällä porukalla me juuri ja juuri mahduttiin ja oikein mukavaa oli.

Juhlakaluilla oli päällänsä oman äidin omin käsin mustavalkoisesta kalanruototweedistä ompelemat asut. Aikani vaatetarjontaa kartoitettuani päätin tehdä itse. Mallit on ihan omasta päästä reväistyt ja kangas kymmenisen vuotta sitten hämeenlinnalaisen kangaskaupan lopettajaisista ostettu. Ostin pilkkahintaan koko loppupakan ja tein siitä jo aikanaan miehelle liivin joululahjaksi (on muuten vieläkin tallessa!) ja itselleni pitkän puolihameen (aikoja sitten kadonnut). Vaikkei nyt ollutkaan aikaa mihinkään hienoihin vuorituksiin sun muihin kikkailuihin, minä olen oikein tyytyväinen lopputulokseen!

P.S. Iso kiitos Nakulle ihanasta tunnustuksesta! Vauva-arjen sävyttämää blogiasi on ilo lukea! :)

EDIT: Kuten tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat, vaihdoin juhlakalujen kuvan. Se ensimmäinen versio oli ekan kuvaussession paras, muttei siltikään riittävän hyvä. Joten tänään räpsittiin uudet. Tuosta kuvasta syntyy siis kiitoskortti.

Isompaa kokoa, kiitos

Nyt on jo toistamiseen tullut tarve ottaa yhtä pykälää isommat vaatteet käyttöön ja pistää ne kaikkein pienimmät (50cm) sivuun. Eilen järkkäsin useissa ostoskasseissa lymyilleet isokokoiset vaatteet omiin koreihinsa, nykyisin käytössä olevien lisäksi omansa saivat 62, 68, 74, 80 ja 86+ cm kokoiset tamineet. Olen siis hamstrannut mieluisia, ja useimmiten myös alehintaisia, vaatteita jo yli vuoden päähän! ;D Tänään valkkasin 62 cm korista vaatteita esipesuun ja mitä ihanuuksia siellä onkaan! Ihan jo kärsimättömänä odotan, että saan pukea pikku tyttöseni ensimmäistä kertaa mekkoihin!

P.S. Pojan hattua ja tytön mekkoja lukuunottamatta kaikki kuvien vaatteet löytyvät tuplana. Eli kuten arvata saattaa, meiltä ei löydy yhtäkään Hello Kitty -asua...

Arjen estetiikkaa

Nuo hiljattain alesta ostetut Luhdan/Ivana Helsingin Teltta-lakanat näyttävät ihan hyvältä petaamattomalla sängyllä. Eikä nuo kuihtuneet ruusutkaan ole ollenkaan niin tyhmän näköisiä tuossa maljakossa. Ja loppujenlopuksi tuon talouspaperirullan kuosi on oikein nätti. Ja tokihan nyt kirjapinot sopii pöydille... ;)

Ystävänpäivän punaiset

Taas oli kivalla postinsedällä hommia, kun hän kiikutti Niinikosken kummitusten lähettämän raitapaketin ihan ovelle asti. Sisältä paljastui Oili Tannisen iki-ihana Hippu-kirjanen, klassikko vuodelta 1967. Ai että, mikä kirja, väritys ja kuvat puhuttelevat tätä äiskää! Ja varmasti myös lapsukaisiakin... Että kiitos vaan kummituksille!

Päivän toinen punainen (r)asia on naapuruston K-kauppiaan ystävänpäivälahjaksi tarjoamat sydänmarmelaatit. Kiitos ja namskis.

Oikein sydämellistä ystävänpäivää teille kaikille, ihanat lukijaiseni!

EDIT: Ihan jo unohdin kerskailla, että alalaidan laskuri on pyörähtänyt aivan uusille lukemille, nimittäin 200000 sivunlatauksen rajapyykki on rikottu jossakin tämän ja edellisen postauksen välimaastossa. Kiitos teille, että jaksatte roikkua mukana, se piristää kummasti univelkaisen kotiäidin arkea! :)

Kerrosvatien renessanssi

Kuppikaakuille on toki oltava arvoisensa tarjoilulautaset, ja siihen tehtävään hankittiin Ikean 365+ -kolmikerroslautaset. Olin aikeissa ostaa kyseisen kapineen jo sen tullessa mallistoon, mutta vasta myymälässä havaittu lasilautasten yllättävä ovaalius oli suuri pettymys ja esti silloisen hankinnan. Pyöreät lautaset olisivat meinaan olleet paljon kivammat! Nyt, kun tosi oli kyseessä, annoin periksi ja kaksi lautassysteemiä pääsi astiakokoelmiimme.

Kuvaukselliset marmelaatimakeiset ovat pappani tuomia. Ulkonäön lisäksi makukin oli kohdillaan.

Kuppikaakkuja

Vauvojen nimijuhla on suunnitteilla ja tarjottavat testauksen alla. "Magnolian ihaniin kuppikakkuihin" tutustuin, kun entinen työkaverini Anu (terkut sinne!) toi niitä läksiäiskahveillensa. Oli niin jumalaisia paakkelseja, että! Tämä oli nyt ensimmäinen, muttei varmasti viimeinen kerta, kun tekaisimme niitä itse. Suosittelen!