sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Kangashankintoja



Viime viikonlopun Ikea-reissulta hankin kolmea mustavalkoista kangasta, metrin verran kutakin. Yhdestä niistä, ehkä "lippunauhakankaasta", voisin tehdä koiran tyynyyn päällisen, muille ei vielä ole käyttötarkoitusta. Melkeinpä harmittaa, etten ostanut lippukangasta enempää, siitä kun voisi tulla komeat verhotkin. Kankaiden hinta oli naurettavat 4,95 euroa metriltä, vaikka materiaali on todella vahvaa (lähes markiisia) ja laadukkaan oloista!

Eilen löysin Marimekosta upeaa mustavalkoista (Ikean kankaisiin verrattuna lakana-) kangasta kympin metrihintaan. Lunastin sitä itselleni neljä metriä, tarkoituksenani tehdä ylellisen kokoinen juhlaliina omatekemääni ruokapöytään. Tähän asti pöytä on muutamia erityistilaisuuksia lukuunottamatta palvellut metriXmetri kokoisena, mutta nyt kun neliöitäkin on enemmän, on tarkoitus avata pöytä tuplakokoon. Näin saamme loputkin, isäni hoteissa odotelleet tuolimme käyttöön. Ompelus täytyy ottaa työn alle heti, kunhan kiireisemmät remonttihommat sen vain sallivat.

2 kommenttia:

Riikka Kovasin kirjoitti...

Tutun näköisiä kankaita, samoja tuli itse katseltua viikonloppuna ja yhtä jopa ostettuakin :)

sanna matilda kirjoitti...

Taitavatkin olla melkoisen suosittuja, olen niihin jo yhdessä sun toisessa blogissa törmännyt! :)