maanantai 24. tammikuuta 2011

Puetaan vauvoja





Joku voisi sanoa (ja varmasti sanookin), että suhtaudumme ihan turhan intohimoisesti vauvojemme vaatteisiin, leluihin ja muihin rensseleihin. Mutta mepä ei välitetä. Itse ei aina edes jakseta/ehditä laittautua, vaan hillutaan koko päivä pyjamassa, mutta vauvojen vaateyhdistelmät suunnitellaan huolella. Pojan tämän päivän edelliseen yksiväriseen vaatekokonaisuuteen kuului tummanharmaat sukat, mutta kun vaippa falskasi ja body ja housut joutuivat vaihtoon, vaihtoi isi sukatkin mustiin, koska ne harmaat eivät olisi sopineet uuteen asuun... ;D

Meillä luotetaan pitkälti Henkkamaukkaan ja muihin edullisiin ruotsalaisketjuihin, näiden pienimpien kokojen elinkaari kun ei ole kovinkaan pitkä. Kalliimpia raaskii ostaa vasta sitten, kun kasvuvauhti on hieman tasaisempaa. Eli ehkä joskus ensi talvena? Pojan Lindexin mustia sukkia (eivät kylläkään näy kuvissa) lukuunottamatta kaikki kuvien vaatteet H&M. Pojan (vasemmalla) asun hinta kokonaiset 14 euroa, tytön asun 16 euroa. Ja matskut on osittain peräti luomupuuvillaa. Vitosen maksaneet neuletakit ovat jo hivenen nyppyiset, koska ne on pesty jo lähemmäs parikymmentä kertaa ja olen pyörittänyt niitä ihan surutta myös kuivausrummussa. Ei liene yllätys, että kaikki vaatteet ovat valkoisia, harmaita tai mustia, tai näiden yhdistelmiä. Ja uskokaa tai älkää, niin se on myös pirun kätevää. Olen nimittäin pessyt kaikki vaaleammat vaatteet samassa koneellisessa harsojen ja peppupyyheiden (Ikean 50 sentin halpapyyhkeitä) kanssa. Ja sellainen koneellinen pyörii yleensä päivittäin, koska näiden rimppakinttujen suoli toimii ja vaipat falskaa. Tummimmat vaatteet (joita on vähemmän) pesen omien vaatteidemme kanssa. Asuja ei tarvitse edes olla niin montaa, kun kierto on nopeaa, eikä vaatteet loju päiväkaupalla kopassa.

Sen kerran, kun olen mieluisia ja edullisia vaatteita löytänyt, olen ostanut samanlaiset molemmille ja heti myös useampaa kokoa. Nuo kätevät ja kivannäköiset vaaleanharmaat neuletakit on tästä ihan paras esimerkki, koska niitä meillä on koossa 50, 56, 62 ja 74 cm, kaksi kappaletta kutakin. :)

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kun jaksatte panostaa!

Uskon, että kun/jos meidän talouteemme jälkikasvua ilmaantuu, samalla tarkalla vaatelinjalla mennään. Tosin jenkkiharrastaja pariskunta kun ollaan, lapsikin saa sitten tottua consseihin ja farkkujen käännettyihin lahkeisiin tähän tyyliin:
http://www.platuart.com/kuvat/rockefella1.jpg

Hipsu kirjoitti...

Ootte ihan samanlaisia kuin me silloin pienten kääröjen kanssa :). Kaikkea samanlaista kaksi kappaletta ja jos edullista ihanaa niin hamstrattiin useammassa koossa, kaksin kappalein tietenkin :D.

Nykyään neiti 4v sanelee itse vaatteensa. Ei juurikaan innostu harmaasta, mustasta ja valkoisesta, niinkuin äiti ehkä toivoisi. Neiti on prinsessa ja hello kitty fani, tahtoo yleensä vaaleanpunaista ja pinkkiä, hello kitty kuvia pitäisi olla siellä ja täällä. Sekaan ja pariksi koitan ujuttaa harmaata, mustaa ja valkoista.
Pojalle menee vielä äipän valitsemat mustat, harmaat, valkoiset ja tummansiniset. Raidat ja pallot. Harmillisesti tässä koossa alkaa nuo ihanat uusretroiset mustavalkoharmaat loppua valikoimista. Onneksi on olemassa marimekon pallopaidat :).

Ainiin, koosta 86cm alkaa himpan pidempään mennä sama koko. Tai näin kävi meille. Koot 98 ja 104cm ovat menneet yllätyspitkään 2,5 vuotiaasta aina 4-vuotiaaseen ja 104cm mahtuvat vieläkin aivan loistavasti :).

Rilla, kirjoitti...

Vauveleitten pukeminen ja siihen panostaminen on juuri sitä mikä pitää aivot käynnissä. Kun itse vetelee päivästä toiseen samaisissa kalsongeissa, on erittäin mukava, että edes joku on hyvin puettu. :)

Tuo neuletakki oli meilläkin ahkerassa käytössä monta kuukautta, mutta sitten tytsy alkoi syömään porkkanaa ja se oli sen vaatteen menoa sitten.

Piia kirjoitti...

Ekaksi, paljon Onnea vauveleista! =) Minä kans koitan pukea pikku-miestä nätisti, meillä vaan on enemmän kirpparilta ostettuja kuin uutena. Sit mä kyl ihmettelen että mitä vaippoja käytät kun valskaavat? Meillä ei oo kuin ehkä kaks kertaa tullu kakat reunojen ylitte, Pampersin baby-dryta käytin aluksi ja nyt on Pampersin active fit käytössä.

I May Say kirjoitti...

Onneksi olkoon perheenlisäyksistä!

Itsellä on menossa raskausviikko 38, joten aihe on ajankohtainen. Hyvä tietää, että määrällisesti ei tarvita useita vaatteita, kunhan jaksaa vaan pyörittää konetta. Ja meille kun on tulossa singlebaby, olen hankkinut valkoista, harmaata ja luonnonvalkoista. Syksyn NYC-matkalta mukaan tarttui outleteista muutamia GAPiä ja Ralph Laurenia jne Henkkamaukan hintaan.

Tsemppiä kevään pyöritykseen!

Anonyymi kirjoitti...

Nyyyyhhhhh,saisimpa kaksosteni pikkuvauva-ajan takaisin!!! Nyt ovat jo yli vuoden,mutta tavattoman ihania nytkin.Rakkaus vain kasvaa :) Tsemppiä kovasti arkeen! ps.itse huomasin hankkineeni turhan paljon vaatteita,koska samoja suosikkivaatteita tuli pidettyä enemmän.
-e

Johanna kirjoitti...

Ihanasti puetut! :)

Tiinakaisa kirjoitti...

niin söötit paketit! :) minäkin tykkään, että pojalla kivaa päällä. ne perusperus-kotivaatteetkin on mieluiten katseen kestävät. ja periaatteella: vähemmän, mutta nättiä.

satmaari kirjoitti...

Ihminen saa vain kerran esikoisensa, toisensa, kolmannensa, ännännensä ja kuopuksensa. Niihin pitää panostaa :-). Oikeasti.

Mun kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että koot 80 ja 86 meni meillä molemmilla tytöillä yli vuoden! Joten jo niihin kokoihin voi panostaa :-).