torstai 25. marraskuuta 2010

Kiiltävää lautaa





Maanantaina mies yllätti ja ryhtyi aivan oma-aloitteisesti maalaamaan lattioitamme! Sikäli yllättävää, ettei hän ole erityisen rakastunut remonttihommiin. Me olemme siis ostaneet täysremonttia vaativia asumuksia siksi, että siten on mahdollista säästää selvää rahaa ja tehdä itseä miellyttäviä ratkaisuja, ei siksi että remontteeraaminen olisi erityisen ihanaa tai rentouttavaa (hyvin usein siinä saa pinnan kireälle ja riidan aikaiseksi)!

Maanantai-iltaan mennessä peräkammarin lattiasta 2/3 oli saanut kaksi uutta maalikierrosta pintaansa ja eilen oli sitten tupakeittiön vuoro. Loput peräkammarin lattiasta maalataan ensi viikolla, samassa rytäkässä ikkunalautojen ja smyygien kunnostuksen kanssa, joita tuunaamaan saapuu maalari-Janne, molemmat prosedyyrit kun vaativat työpöytien siirtämisen ja siinä on melko kova homma, joten näin selvitään vain yhdellä siirtoruljanssilla. Sen jälkeen olisi vielä makkarin lattia maalattavana ja sitten koti olisi valmis vauvoja varten!

Tuolla käyttämällämme vesiohenteisella Betolux Akva-lattiamaalilla (pakkorako, tuolla kun voi maalata samassa tilassa asuessaan ja se kuivuukin tosi nopsaan) on melko surkea kulutuksenkestävyys. Jo vuoden asumisen jälkeen lattiat olivat yllättävän kulahtaneessa kuosissa. Asiaa korosti entisestään nuo hiljan asennetut jalkalistat tuoreine, säihkyvän valkoisine maalipintoineen. Nyt lattiat saavat patinoitua ja kellertyä jalkalistojen kanssa samassa tahdissa.

Mies siis ahertaa ja minä löhöän, juon glögiä ja herkuttelen. :)

11 kommenttia:

Sarppu kirjoitti...

Tosi hyvännäköistä jälkeä ♥

NAKU kirjoitti...

Voi, kuinka kaunis koti teillä on. Näyttää upealta kertakaikkiaan!

SENJA kirjoitti...

tosi ihanan näköistä! :)

Hipsu kirjoitti...

Meillä on portaat ja niiden kaiteet tuota samaa Betolux Akvaa. Sillä on tosi heikko kulutuksenkestävyys, sillä kaiteista osittain on tullut esiin vanha tummunut puupinta. Lisäksi sen peittokyky ei ole kovin hyvä koska sain laittaa joihinkin kohtiin jopa 6 kerrosta päällekäin, joissain kohdissa pääsin 4llä kerroksella. Mutta oon mä silti tosi tyytyväinen! Se kuivui nopeasti ja se ei haissut yhtään.
Se on lisäksi aivan lumivalkoista.

Minna kirjoitti...

Kaunista on !

T kirjoitti...

Upea lattia! Haluaisin itsekin maalata yläkerran puulattian valkoiseksi. Pitää laittaa maalivinkki korvantaakse, jos joskus...

Saija kirjoitti...

Ooh, aivan upea lattia! Tuollaisesta minäkin haaveilen. :) Tykkään valtavasti myös tuosta mustasta vitriinikaapista. Nautinnollisia glögihetkiä sinne! :)

sanna matilda kirjoitti...

Kiitz! Valkoinen lautalattia oli mun iänikuinen haaveeni ja kun se reilu vuosi sitten toteutui, olin äärimmäisen HAPPY! Noin ihanan tyhjää meillä ei kuiteskaan ole, vaan tuota kuvaa ottaessani osa kalusteista oli vielä evakossa toisessa huoneessa...

Saija, toi kaappi on Ikean Norden, kansilevyä ja hyllyjä (kaksi melamiinia ja loput lasia) lukuunottamatta ihan ehtaa puuta.

sc kirjoitti...

Huh, miten kauniilta valkoiseksi maalatut lattiat näyttävätkään. Muutin juuri ja kotiudun nyt asuntoon jossa on raidalliset kokolattiamatot :D

Hanna kirjoitti...

Hei, löysin vasta tänne. Teillä on tosi kaunis koti :)

Rilla, kirjoitti...

Komiata teillä!