sunnuntai 23. elokuuta 2009

Remonttikuulumisia






Avaimet saimme maanantaina. Mies ryntäsi oitis repimään muovimattoja lattioista, jotta saisimme viimein vastauksen mieltämme polttavaan kysymykseen, "löytyykö alta lautalattia?" Muovimatot kyllä irtosivat sukkelasti, mutta lastulevyt sen alla olivat kiinni sadoilla ruuveilla ja kun lastulevyjen alta löytyi vielä kovalevyt, jotka puolestaan oli naulattu kiinni, jäi lattian paljastaminen tiistaille. Maanantai-iltana ehdimme aloittaa myös kiinni levytetyn oviaukon esiin repimisen.

Tiistaina olin vapaalla, joten pääsin itsekin tekemään 11 tunnin remonttispurtin. Tiistaina kanssamme ahkeroi isäni, joka mm. irrotti ne sadat ruuvit jotka pitelivät lastulevyjä lattiassa. Paljastimme lautalattiat, tuhosimme kammottavia lastulevyrakennelmia, poistimme kaksi ovea karmeineen, purimme keittiön ja revimme kahden huoneen lasikuitutapetit, jotka irtosivatkin käsittämättömän helposti! Tiistai-iltana sähkärikin kävi ekan kerran.

Keskiviikon, torstain, perjantain ja lauantain aikana on myös tapahtunut monenlaista, mies purki keittiön päädystä paljastuneet erittäin huonokuntoiset laudat koolinkeineen, isäni muurasi oviaukkoja, remonttimies kävi ensin kaivamassa humusta purettujen lautojen alta ja seuraavana päivänä tekemässä uuden laudoituksen. Torstai-aamuna ennen seitsemää tuli lava, jonne minäkin, ennen työpäivää, kävin jätettä roudaamassa. Perjantaina tulivat lattian hiojat, isä ja poika, jotka kahden päivän aikana saivat toisen 26 neliön huoneista valmiiksi ja toinen on kutakuinkin puolessa välissä. Lattiamiesten lähdettyä roilosin (käsin) pätkän seinää sähköjä varten ja mies sitten muurasi johdot seinän sisään. Myöhemmin jatkoimme pikkuhuoneen (tuleva makkari) lasikuitutapettien kimpussa. Ne olivatkin huomattavasti tiukemmin kiinni, kuin kahdessa isommassa huoneessa!

Tänään olemme tasoittaneet makuuhuoneen lattiaa itsetasoittuvalla Cascon Superplanilla. Makuuhuoneessa levyjen alta paljastui vuoden 1955 Hesareita ja niiden alla pelkkä betoni. Eli tuolloin on ilmeisesti laudat poistettu ja lattia "tasoitettu" (lattia on TODELLA epätasainen...). Nyt meillä on siis luonteva tilaisuus kokeilla betonilattiaa ihan käytännössä! Tasoittamisen jälkeen maalaamme lattian valkoisella Betolux akvalla, kuten lautalattiatkin.

Tänään olemme myös valmistautuneet ensi viikonlopun muuttoon tyhjentämällä vinttikoppia. Tavaraa roudattiin yhden peräkärryllisen verran äitini luokse autotalliin.

Huomenna asunnolle ryntää kaksi maalaria tasoite- ja maalauspuuhiin, koko viikoksi! Toivottavasti myös putkari ehtii paikalle!

Eli vapaa-ajanvietto-ongelmia ei ole ollut, sen verran tiukka deadline meillä on. Olemme joutuneet jättämään väliin myös yhdet kuuskymppiset (2X30), yhdet häät ja kummitytön syntymäpäivät. :(

P.S. Kuvat on näpsäisty puhelimen kameralla, hieman on eroa 12,2 ja 3,2 megapikselillä...

2 kommenttia:

Tiinakaisa kirjoitti...

No huhhuh! On siellä urakkaa kerrakseen. Ei muutakuin tsemppiä ja jaksamista (muistakaa hyvät välipalat, niin kummasti sitä jaksaa paiskoa ;) Mielenkiinnolla seurailen, miten remppa etenee..

sanna matilda kirjoitti...

Juu, meidä perheessä remontointiin kuuluvat olennaisena osana take away -ruoka, karkit, kalja ja kiroilu! Niiden voimalla jaksaa kummasti! ;)