lauantai 10. tammikuuta 2009

Hääpäivä



Vihreä talo -blogissa on ihastuttu Orvolan Kivi-tuikkuihin. Siitä tulivatkin mieleeni nämä omamme, jotka sopivat erinomaisesti tämän postauksen aiheeksi, sillä niistä suuri osa on saatu häälahjaksi, päivälleen viisi vuotta sitten! Koska olimme asuneet jo useamman vuoden yhdessä ja ehtineet hankkia jos jonkinmoista tarpeellista, oli meillä suuria vaikeuksia keksiä tavaraa häälahjalistalle (jonka kuitenkin halusimme tehdä, sillä mikään ei ole niin harmillista kuin saada täysin tarpeetonta ja ei-mieleistä tavaraa, josta joku on kuitenkin maksanut käyvän hinnan!). Joten päädyimme lisäämään sinne Kivi-tuikkuja, koska ajattelimme, että toisin kuin vaikkapa juomalaseja, tuikkuja ei voi koskaan olla liikaa. Näin jälkikäteen on kyllä todettava, että 21 kappaleen sijoittelu vaatii jo melkoisesti pöytäpinta-alaa...

2 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Kaunis kaunis tuikkumeri!

Itse en osaa jostais syystä käyttää tuikkuja ollenkaan. Tuollaiset lyhdyt olisivat kyllä ihania, mutta niitä pitäisi olla paljon. Juuri kuin sinulla.

Romanttista hääpäivää!

sanna matilda kirjoitti...

Kiitos, hääpäivä meni ihan rauhallisesti, syöden ja mahdollisia talviloma-matkakohteita pläräten! :)