tiistai 29. syyskuuta 2009

Työpiste alkaa hahmottua




Tänään on koottu lisää kirjahyllyn osia ja aseteltu koneet toiselle työpöydistä, toinen samanmoinen odottaa vielä kokoamattomana. Mustat pukkijalat ja lasipöytälevyt Ikeasta, tuolit vanhoja kirppulöytöjämme.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Makuuhuone käytössä!




Ensimmäinen yö uudessa makkarissa on takana ja valkoisesta betonilattiastakin tuli oikein hieno. Olen tohkeissani! Viikonloppuun sisältyi myös Ikea-reissu, jonka hankinnoista lisää tuonnempana...

maanantai 21. syyskuuta 2009

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä

k



Uutta:

*Keittiön kiviallas on kiinnitetty ja putkimiestä odotellaan.
*Kauan kaivattu Ikean vaatekaappi- ja kirjahyllylähetys saapuu huomenna.
*Vaatesäilytyssysteemin alle jäävä suikale lattiaa on maalattu kolmanteen kertaan.
*Toin töistä ihania tanskalaisia sokeripaloja.

Vanhaa:

*Ihanat tanskalaiset sokeripalat ovat menossa pian vanhoiksi.
*Muuton jälkeen "jaloissa" on pyörineet vanhat pitsiliinat, joista isommat ovat edesmenneen mummuni, superkäsityöläisen, virkkaamat ja pienin ystäväni Satun ainakin kymmenen vuotta sitten lahjaksi tekemä. Nyt keksin, että muutaman lisäpyörylän kanssa niistä saisi yhdistämällä hauskan epäsymmetrisen liinan. Kirppukierrokselle siis!

Sinistä:

*Kaksi kolmesta liinasta on sinisiä.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Sitten viime päivityksen...








...on tapahtunut vaikka mitä. Olen roudannut tavaraa selkä vääränä, nukkunut vähän ja huonosti, syönyt vain ja ainoastaan valmis- ja noutoruokaa, käyttänyt lähes tulkoon kaiken töiltä yli jäävän valveillaoloaikani kittaamiseen, saumaamiseen, maalaamiseen, keittiökalusteiden kokoamiseen ja asentamiseen, mutta yllättävän vähän kaaoksessa elämisestä stressaamiseen. Olen noutanut tilaamani JolierOnen, hämmentynyt kummityttäreltä (ja vanhemmiltaan) lahjaksi saadusta yltiökalliista Tuplakuplasta ja vastaanottanut Karmiinin postitse lähettämän komean pilvi-rintarossin ihkauutta Marimekon mustaa villatunikaani koristamaan. Ja viimeinkin tänään saanut pöytäkoneen piuhat kiinni. Mitä vielä unohtuikaan mainita!